Suomalaiset yritykset sopeutuneet Kiinan markkinoille suhteellisen hyvin

12.02.2019

Suomi_ja_Kiina_ek.jpg

Kiinan ja Suomen välinen korkeimman tason poliittinen huomio avaa ovia myös yrityksille, sanoi Kiinan kaupan asiantuntija Ari-Pekka Jämsen NestorPartnersin Kansainvälisen valiokunnan kokouksessa 31.1.2019 pitämässään esitelmässä. EU on suurin Kiinan kauppakumppaneista. Vastaavasti Kiina on EU:n toiseksi suurin kauppakumppani.

Kiina on noussut Ison-Britannian ja Venäjän ohi Suomen viidenneksi suurimmaksi vientimarkkinaksi. Suomen viennin suurimmat sektorit ovat metsäteollisuuden tuotteet, joita on noin 37 prosenttia. Koneiden ja laitteiden osuus on noin 30 prosenttia. Oleellista on myös jälleenvienti. Palvelujen vienti on ollut kasvussa viime vuosina.

Suomen ja Kiinan välinen kauppavaihto on 8 mrd. euroa. Kiinasta tuodaan tunnetusti mm. elektroniikkaa, tekstiilejä ja vaatteita.

Suomalaisyritykset ovat sopeutuneet Kiinan markkinoille suhteellisen hyvin. Noin 400 yritystä työllistää noin 60.000 kiinalaista.

Esitelmä kokonaisuudessaan on jäsensivuilla.


02.10.2019Nestorit panostavat myös omistajanvaihdospalveluihin
12.11.2019Nestorit tarjoavat mentorointia pk-yrityksille kansainvälistymiseen ja kasvuun
09.11.2019Nestorit kauppakorkeakoululla
08.10.2019Nestorit Varmassa
03.10.2019Brexit ja Suomi
09.04.2019Petsamon nikkeli Suomen "vaihtorahana" toisessa maailmansodassa
17.03.2019Den ryska makten befinner sig i Putins järnhårda grepp
14.03.2019NestorPartners ry sai uuden puheenjohtajan
12.02.2019Suomalaiset yritykset sopeutuneet Kiinan markkinoille suhteellisen hyvin
30.08.2018Yritys kuntoon ennen elämäsi suurinta kauppaa

Siirry arkistoon »